Asunnosta perheen kodiksi

Huikea sijainti, toimiva pohja ja pää täynnä ideoita! Tämä oli alku, josta lähdettiin tämän hauskan perheen ja heidän uuden kotinsa kanssa liikkeelle. Huone huoneelta, pinta pinnalta tämä todellista huolenpitoa vaatinut asunto on nyt muutettu valoisaksi ja kotoisaksi kodiksi. Joskus jopa delfiinit vanhoissa laatoissa saattavat saada ihan uuden elämän maalipintaa päivittämällä, ja ovat valmiita uiskentelemaan eteenpäin kohti tulevaisuudessa häämöttävää putkiremonttia. Projektin loppuvaiheessa asiakkaastani on kuoriutunut vihreiden, harmaan sävyjen ja pastellien kannattaja, eikä tapettikaan enää tunnu vieraalta ajatukselta. Vaikka asunto olikin remontin tarpeessa, ei kaikkea silti tarvitse purkaa: vanhat laadukkaat keittiön lattialaatat näyttävät täysin uusilta, kun ne yhdistää tyylikkääseen Timberwisen parkettiin.

Ostimme asunnon, jossa kaikki pinnat piti uusia ja samalla pohtia myös asunnon pohjaratkaisuja. Toiveena oli saada asuntoon harmoninen kokonaisuus käyttäen värejä ja erilaisia materiaaleja. Yksi haaste oli kylpyhuone, johon muutaman vuoden päästä on odotettavissa putkiremontti, joten emme halunneet lähteä tekemään kylpyhuonetta kokonaan uusiksi. Kylpyhuoneessa oli kohokaakeleita ja värimaailma, joka ei ollut itselle mieleinen.  Itse pidän sisustamisesta, mutta se liittyy enemmän yksityiskohtiin ja pienempiin kokonaisuuksiin, joten tarvitsin ammattilaisen apua kokonaisuuden suunnittelussa. Sisse auttoi alusta asti meitä pohjaratkaisuissa ja siinä mitä voisi vanhasta säästää. Värimaailma löytyi keittiön laattalattiasta, joka ainoana säästyi remontilta. Kylpyhuoneen haaste, delfiinikuvioiset kohokaakelit, muuttuivat Sissen taitavissa käsissä  persoonalliseksi yksityiskohdaksi. Paljon toteutui muitakin yllättäviä ratkaisuja, joita itse en osannut edes kuvitella. WC:n sormipaneeli on yksi suosikeistani.

Privacy Preference Center